Ennen internetin aikakautta sanomalehdet ja mainostolpat olivat tärkeimpiä kanavia viestiä yritysten tuotteista ja palveluista. Netti on tuonut mainontaan täysin uusia ulottuvuuksia. Lehtimainoksesta maksetaan yleensä koon ja sijoittelun mukaan, mutta verkossa mainonta hinnoitellaan yleensä näyttökertojen tai klikkauksien perusteella. Vaikka mainonnan kohdentamista tietylle kohderyhmälle on voitu tehdä ennenkin, nykyisin yleisöt pystytään määrittelemään hyvinkin tarkasti haluttujen ominaisuuksien mukaisesti. Mikä ehkä tärkeintä, nettimainonnan tuloksia voidaan mitata, seurata ja analysoida jopa niin tarkasti, että tiedetään millaiset käyttäjät ostavat tuotteita tai palveluita kaikista todennäköisimmin.
Mitä on Google AdWords -mainonta?
Nettisivua optimoimalla sen näkyvyyttä voi luontaisesti parantaa Googlen hakutuloksissa. Nopeammin hakutulosten kärkipaikoille pääsee kuitenkin maksetulla Google AdWords-mainonnalla, jonka erottaa tavallisista hakutuloksista pienellä vihreällä fontilla merkityllä sanalla “mainos”. Maksetut haut perustuvat mainoshuutokauppaan, jossa eniten tarjoavat, merkityksellisimmät ja laadukkaimmat mainostajat pääsevät listalla ensimmäiseksi.
Mitä on mainonta somessa?
Googlessa mainokset näkyvät sen perusteella, millaisia hakuja käyttäjä tekee. Sosiaalisessa mediassa päinvastoin mainostajat määrittelevät millaisille käyttäjille haluavat mainoksensa näkyvän. Googlessa laatupisteiden ja merkityksellisyyden ansainta kestää yleensä kauemmin, kun taas somessa mainoksen luominen ja sen saattaminen näkyville tapahtuu muutamissa minuuteissa, joten sijoitettu pääoma alkaa parhaimmassa tapauksessa tuottaa välittömästi.
Mitä on markkinointi somessa?
Sosiaalinen media on nykyisin tärkeimpiä markkinoinnin muotoja. Vaikuttavimpiin palveluihin kuuluvat Facebook, Instagram, Youtube, Twitter, LinkedIn ja Snapchat. Luomalla ja jakamalla käyttäjiä kiinnostavaa sisältöä yritykset saavat itselleen lisää tykkäyksiä, jakoja ja seuraajia, mikä kasvattaa bränditietoisuutta ja myyntiä.
Mitä on sisältömarkkinointi?
Sisältömarkkinointiin luottavat niin suuret kansainväliset konsernit kuin pienet yhden henkilön toiminimetkin. Sen sijaan, että yritykset vain tyrkyttäisivät palvelujaan, ne houkuttelevatkin potentiaalisia asiakkaitaan tarjoten heille arvokasta sisältöä ilmaiseksi. Tämä on yleensä tietoisesti tehty strateginen valinta. Kun asiakkaat kokevat saavansa tärkeää tietoa, he voivat kiinnostua myös yrityksen maksullisista palveluista ja tuotteista.
Sponsori: